Vastavuoroisuuksia
Etusivu > Näyttelyt > Vastavuoroisuuksia
Vastavuoroisuuksia 12.2.-30.5.2021
Vastavuoroisuus perustuu vuorovaikutukseen, jossa molemmat osapuolet arvostavat ja kohtelevat toisiaan samalla tavoin. Artsin näyttely kokoaa yhteen nykytaiteilijoita ja teoksia, jotka käsittelevät yhteiskuntamme valtasuhteita, käytäntöjä ja järjestelmiä. Nämä rakenteet määrittelevät ihmisryhmiä tai yksilöitä sen mukaan, miten hyvin he sopivat vallassa oleviin normeihin.
Näyttelyn teemat näyttäytyvät ihmisen elämässä esimerkiksi terveydenhuollossa, työssä ja arjen rutiineissa. Kenestä olemme riippuvaisia? Kenellä on valta päättää meihin vaikuttavista asioista ja miten päätökset vaikuttavat elämäämme? Mikä on normi? Näyttelyn taustalla on nykyinen poikkeusaika, jonka myötä nämä kysymykset ovat nousseet esille entistä voimakkaammin.
Caroline Suinnerin esineinstallaatiot koostuvat muun muassa lääkeruiskuista, -tableteista, irtotimanteista ja pillereistä. Yhdistettynä käyttöesineisiin kuten kenkään, ne ilmentävät tunteita ja arjen toimintoja tilanteessa, jossa sairastamisen on elämän keskiössä. Miten löytää tapoja olla ja elää kun kehon toimintakykyä on ylläpidettävä lääkkeiden avulla?
Antti Eskelisen piirustukset pureutuvat työttömän arkeen ja kuntouttavaan työtoimintaan. Miten yhteiskunnan mekanismit alkavat toimia, kun yksilö ei ole yhteiskunnan silmissä tuottava eli ei vastaa työntekijän normia? Nayab Noor Ikramin interaktiivinen, avokonttorin työkoppia jäljittelevä installaatio antaa näyttelykävijän keskustella tietokoneen tekoälyn kanssa.
Harold Hejazin hiphop-fantasiaseikkailu kertoo Helsingissä asuvan fiktiivisen Harriharri -hahmon elämästä. Harriharri on uusi tulokas Suomessa, ja hän saapuu tänne suurin toivein. Vilpittömistä ponnisteluistaan huolimatta hän kohtaa esteitä integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Pelin haastavimpien tasojen voittamiseksi Harriharrin on taisteltava byrokratiaa ja syrjäytymistä vastaan.
Omasta matkastaan suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi kertoo myös Sepideh Rahaa. Vantaalle asettunut, Iranista lähtöisin oleva Rahaa kertoo teoksissaan eri kulttuurien kohtaamisesta, sosiaalisista normeista, tavoista ja naisena olemisesta suomeksi, englanniksi ja farsiksi.
Historiallista perspektiiviä näyttelyyn tuovat Lauri Astalan pseudotieteestä ammentava installaatio sekä Ali Akbar Mehtan ja varialambon (Varia Sjöström ja Hatz Lambo) teoskokonaisuus, joka käsittelee poikkeusaikoja vuodesta 3000 eaa. tähän päivään saakka.
Valtaosa näyttelyn teoksista on uusia. Mukana näyttelyssä ovat Matti Aikio, Lauri Astala, Jessie Bullivant, Antti Eskelinen, Harold Hejazi, Nayab Noor Ikram, Ali Akbar Mehta ja varialambo (Varia Sjöström, Hatz Lambo), Aleksi Pietikäinen, AnnaLeena Prykäri, Sepideh Rahaa ja Caroline Suinner.
Näyttelyyn liittyvät performanssit:
- Ali Akbar Mehta ja varialambo (Varia Sjöström, Hatz Lambo) 10.3. (PERUTTU), 14.4. (PERUTTU), 16.5.2021 (PERUTTU)
- (SIIRTYY) Harold Hejazi 24.4.
- Sepideh Rahaa 15.5.2021 (PERUTTU)
Tutustu näyttelyyn etänä
Vastavuoroisuuksia -näyttelyopastus
Taidemuseo Artsin opas Minttu Ypyä kertoo nuoremmille katsojille suunnatussa videossa kolmen teoskokonaisuuden taustoista ja syntytarinoista.
Nayab Noor Ikram: Babe, call me back.
Nayab Noor Ikramin interaktiivisessa teoksessa käyttäjä pääsee keskustelemaan tietokoneen modeemin kanssa, jonka valintaäänen Ikram on analysoinut yhdessä koodari Benji Smithin kanssa.
Sepideh Rahaa:
A Cube Inside a Cube: Nowhere Better Than This Place
Vantaalle asettunut, Iranista lähtöisin oleva Sepideh Rahaa kertoo taiteessaan omasta matkastaan suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi.
Ali Akbar Mehta & varialambo: Narrating WAR / Habitat 1 (I see so much when I’m dying)
Ali Akbar Mehtan ja taiteilijaduo varialambon (Varia Sjöström, Hatz Lambo) teoskokonaisuus käsittelee konflikteja vuodesta 3000 eaa. tähän päivään saakka. Kuinka kertoa sodasta?
Adventures of Harriharri
Harold Hejazin videopeliperformanssi seuraa Harriharrin elämää Helsingissä. Pelin päähahmo Harriharri on uusi tulokas Suomessa, ja hän saapuu maahan toivoen saavansa uusia ystäviä ja lämpimän vastaanoton uuteen kulttuuriin. Liity Harriharrin seuraan hiphopfantasiaseikkailuun!